Arkistojen kätköistä.
Aselaista ja hyvinvoinnista mietteitä. Kirjoitettu ja julkaistu keväällä muussa yhteydessä.
Ajan saatossa on tullut luettua erinäinen määrä tutkimuksia tilastoja liittyen juuri tähän kaikkia niin kovasti puhuttavaan, ja kipeästikin koskevaan aselakiasiaan.
Suomessa tehtyjä ”selvityksiä” ja aselain kiristämistä tukevien tahojen kirjoituksia lukiessa kriittistä silmääni on puuttumisellaan kalvanut kansainvälisten tutkimusten poissaolo kaikissa puheenvuoroissa. Eipä silti, ei niihin ole viitattu aselain kiristämistä vastustavienkaan tahojen puheenvuoroissa ainakaan julkisesti.
Maailmassa nimittäin on, yllätys yllätys, tutkittu tätä asiaa muuallakin. On tehty molempiin suuntiin kriittisiä tutkimuksia, ja varmasti jokunen oikeasti puolueetonkin selvitys on tehty. Näihin ei kuitenkaan löydy viitteitä asiateksteissä, eikä mediassakaan. Liekö asia niin ettei kukaan uskalla tuoda niitä esiin, koska voisi ”leimautua” aseiden puolestapuhujaksi, mikä ei nykytapahtumien valossa liene juuri muuta kuin poliittinen itsemurha.
En viitsi tässä ryhtyä sen enempää referoimaan noita tutkimuksia; Jätän niiden lukemisen itse kunkin vaivaa ja totuutta pelkäämättömän harteille. Sen verran kuitenkin tahdon sanoa, ettei missään aselakejaan kiristäneissä valtiossa ole saatu tahdottua positiivista vaikutusta aikaiseksi poistamalla aseet ”tavalliselta kansalta”. Päin vastoin on käynyt joka paikassa…
Väittäisin, ettei muissakaan aselakejaan kiristäneessä maassa ole otettu huomioon seuraavia tärkeitä seikkoja:
a) Rikolliset eivät pääsääntöisesti kysy aseilleen lupaa.
b) Rikollisen ”itsevarmuus” lisääntyy tiedosta, ettei uhrilla suurella todennäköisyydellä ole keinoa puolustautua aseistettua hyökkääjää vastaan, ja näin ollen madaltuu uhriin kohdistuvan väkivallan todennäköisyys.
c) Tavalliselta ihmiseltä poistuu mahdollisuus kehittävään, ja parhaassa tapauksessa hyvinkin yhteisöllistävään harrastukseen.
Toinen asia, mitä ei Suomenkaan tapauksessa ole otettu huomioon, on yleisen asevelvollisuutemme asettama ”velvollisuus” jokaisen asekuntoisen yksilön aseenkäsittelytaidon ylläpitämisestä. Sveitsissä tämä on oivallettu, ja myös tehty ratkaisut sen mukaan, luovuttamalla harjoitusvälineet reserviläisten käyttöön valtion toimesta. Sveitsi on tällä hetkellä yksi niitä harvoja maita, joissa aseiden määrä asukasta kohti laskettuna on suurempi kuin USA:ssa, tästä huolimatta ei Sveitsi kuitenkaan keiku väkivaltatilastojen huipulla.. Hmm..
Minä en välttämättä kannata Suomeen USA:n kaltaisia vapautuksia aselakiin, mutta olisi kuitenkin hyvä ottaa sielläkin tehdyt tutkimukset, ja niiden perusteella tehdyt ratkaisut huomioon. Suuressa osassa yhdysvaltoja on todettu aseisiin liittyvät kiellot ja rajoitukset toimimattomaksi ratkaisuksi aseellisen rikollisuuden kitkemisessä, ja suuri osa osavaltioista onkin palaamassa, tai jo palannut liberaalimpaan malliin, sallien yksityisille henkilöillekin niin sanotun kätketyn kantamisen, ja itsensä puolustamisen ”tarpeellista voimaa käyttäen”. Tässä kannattaa katsoa esimerkiksi Nevadan osavaltion rikostilastot ennen ja jälkeen aselain löyhentämisen. Lisäksi kannattaa tutustua esimerkiksi Englannin aselain tiukentamisen seurauksiin.
Monessa aselain kiristämistä vastustavassa puheenvuorossa on korostettu mielenterveystyön merkitystä tärkeimpänä asiana väkivaltarikollisuutta kitkiessä. En ole tässä asiassa täysin samaa mieltä; Toki pro-aktiivinen mielenterveystyö voisi paljon todennäköisemmin ennaltaehkäistä useita summittaisia väkivallantekoja kuin aseiden kieltäminen, mutta ei tämäkään ole pitkällä tähtäimellä autuaaksi tekevä ratkaisu. Asiaa pitkään pohdittuani, olen tullut siihen tulokseen, että pitkäaikaisen hyvinvoinnin lisääminen, ja yhteisön merkityksen palauttaminen yhteiskuntaamme on se parempi ratkaisu.
Mitä sitten on tuo pitkäaikainen hyvinvoinnin lisääminen..? Mielestäni pitkäaikainen hyvinvointi löytyy siitä lääkepurkista, kyljessä lukee ”paluu pienyksiköihin; Kohtuullisina annoksina nautittuna, lähellä tuotetun ruoan yhteydessä.” Eli ei pidä hakea lyhytkestoista säästöä (kuntatasolla), joka vielä yleensä jää toteutumatta, vaan pyrkiä kasvattamaan lähituotantoa/palvelua, ja tätä kautta lisätä työllisyyttä, hyvinvointia, ja samalla tukea koko yhteisön hyvinvointia ja vakautta. Tämän hetkinen rakenne, joka kannustaa niin pieniä kuin suuriakin yrityksiä siirtämään tuotantonsa pois Suomesta, on omiaan lisäämään tuota pahoinvointia, josta nämä viime vuosien väkivallanteotkin kumpuavat. En tarkoita nyt sitä, että valtion pitäisi ryhtyä syytämään rahaa nokioille, jotka jo ovat kotimaansa hylänneet, vaan tarkoitan sitä, ettei voi oikeasti olla pitkällä tähtäimellä kannattavaa päästää kaikkia vähänkään elinkelpoisia työllistäjiä siirtämään tuotantoaan halvempien henkilöstö- ja materiaalikustannuksien perässä. Muutenkin tällä hetkellä saa EU säädellä Suomessa tapahtuvaa (esim.) ruoan tuotantoa aivan liikaa!
Yhteenvetona totean: Mitäpä jos kaikki ottaisimme asiaksemme lopettaa tuon mediaseksikkäällä keppihevosella hätäpitiratkaisusta toiseen ratsastamisen, ja keskittyisimme oikeasti olennaiseen!
