Palveluseteleistä ja toiminterapiasta
Manantaina 19.11.2012 oli Hämeen Sanomissa artikkeli Hämeenlinnassa käyttöönotettavasta palvelusetelistä toimintateapeuttien näkökulmasta. ..tai osan toimintaterapeutteja. Artikeli oli oikeasta asiasta kirjoitettu, mutta ikävä kyllä sekaan oli päässyt jonkin verran myös paikkansa pitämätöntä asiaa:
Toimintaterapiaa toteutetaan tälläkin hetkellä ns. kotikäynteinä, joka lapsiasiakkaiden kyseessä ollessa tapahtuu lapsen arkiympäristössä, eli pääsääntöisesti kotona tai hoitopaikassa. Kenenkään toimintaterapeutin en ole kuullut työtään tekevän päiväkodin komerossa. Peruskoulutusvaatimukset ovat kiertävällä toimintaterapeutilla samat kuin toimitiloissa työtään tekevällä, ja lisäkoulutukset saa toimintaterapeutti valita oman mielenkiintonsa mukaan, teki työnsä missä tahansa. Toimintaterapeutti kuljettaa tärkeimmän työkalunsa, aivonsa, mukaan riippumatta siitä missä työ tapahtuu. Tämän lisäksi kuljettaa kotikäynteinä työnsä tekevä terapeutti mukanaan teapiassa tarvittavat muut työkalunsa. Luulenkin, että enemmän artikkelin tuossa osassa oli kyse niistä muutamista euroista, kotikäyntilisästä, joita vaille toimitiloissa työtään tekevien terapeuttien ryhmittymä katsoo jäävänsä. Tuo kotikäyntilisä on joidenkin toimintaterapeuten puheissa noussut päällimmäiseksi huoleksi, mutta heiltä tuntuu tässä unohtuvan yksi tärkeä seikka: Toimintaterapia on tarkoitettu avuksi arjen ongelmiin. Missä muualla arjen ongelmien sevittäminen parhaiten tapahtuu? Ainakin minun käsittääkseni ongelmat on järkevin ratkaista siellä missä ongelmat ovat, varsinkin kun kyse monasti tosiaan on arjen hankaluuksista. Artikkelissa myös unohdettiin mainita aikuisasiakkaat, ja heidän erityisvaatimuksena kokonaan.
Täysin tuulesta temmattu ei vaatimus toimitiloista kuitenkaan ole; On joitain toimintaterapian muotoja, ja joitain muitakin tilanteita, jotka vaativat kiinteät toimitilat, esimerkikisi SI-terapia. Tälläisissä tapauksissa edelleen korostuu lähettävän osapuolen vastuu, jotta vanhemmat osaavat oikeanlaista palvelua hakea, vaikka eivätkä palveluntarjoajat joilla ei toimitiloja ole, tällaisia asiakkaita otakkaan. Tässä mielessä palvelueteli-mallissa on minunkin mielestäni selkeä epäkohta, ja ainakin toivon, että jatkossakin terapiaa lapselleen hakevat vanhemmat saavat riittävästi ohjausta lähettävältä osapuolelta.
Ja sitten ne palvelusetelit:
Niin kuin artikkelissakin sanottiin, ei ammatinharjoittajan näkökulmasta palveluseteli ole missään tapauksessa reilu. Kuka yrittäjä tahtoo että palvelun hinnan määrää asiakas, eikä palvelun tarjoaja itse? Ennemmin siis kuin hyökätä kollegoita vastaan mollaamalla heidän tuottamaansa palvelua laaduttomaksi sillä perusteella, että he kohtaavat asiakkaat heidän omissa ympäristöissään, olisi mielestäni parempi ottaa kantaa siihen, että onko perushintaisen palvelusetelin hinta oikeudenmukainen. Mielestäni ei ole. Kotikäyntilisää tahtoisin tämänkin ryhmittymän miettivän siltä kannalta, että siinä kun he ottavat toimitiloissaan vastaan ehkä 7 – 8 asiakasta päivässä, ei kotikäyntejä tekevä terapeutti siihen ikinä pysty. Sen lisäksi ”saa” kotikäyntejä tekevä terapeutti istua tuhansia ja taas tuhansia kilometrejä vuodessa autossa, siirtyessään asiakkaalta toiselle. Voi siis sanoa, että autossa vietetty aika ja ajetut kilometrit aiheuttavat myös kuluja, aivan samalla tavoin kuin toimitilatkin aiheuttavat kuluja; Kilometri, huollot, menetetty työaika, yms..
Summa summarum: Kaikki osapuolet tekeät varmasti aivan yhtä arvokasta työtä, mutta artikkeli olisi pitänyt ennemminkin julkaista selkeästi mielipiteenä, niin kuin tämäkin kirjoitus, tai sitten olisi toimittajan pitänyt paneutua asiaan hieman paremmin, ainakin olisi voinut ottaa mukaan myös toisenkin näkökulman..
