Talouden elvyttämiestä osa kaksi
Kunnissa ja valtionhallinnossa kiistellään taloutta elvyttävistä säästötoimista. Ajatusmalliin on kuitenkin päässyt eksymään perustavaa laatua oleva virhe. Elvytystalkoissa säästöstä on muodostunut itsetarkoitus, ja varsinainen tapa jolla talous saadaan elpymään, on unohdettu kokoaan. Tästä unohduksesta johtuen ollaan säästötoimista rakentamassa pysyviä rakenteita, joiden purkaminen talouden elvyttyä ei enää onnistukaan. Toki, tiukassa taloudellisessa tilanteessa säästötkin ovat tarpeen, mutta säästöllä ei elvytetä kuralla olevaa taloutta, säästöllä rajataan talouden taantuma sellaiselle tasolle, että kasvun alettua tilanne pystytään mahdollisimman vähin vahingoin korjaamaan.
Kansainvälisen vertailun mukaan Suomen talouskasvu laahaa keskitasoa jäljessä. Tähän on nähtävissä kaksi pääasiallista syytä. Ensimmäisen jo osittain mainitsinkin. Se on vääränlaisesta elvytysmallista johtuva taloudellisen ja sosiaalisen rakenteen murentuminen, jonka seurauksena myös ihmisten usko parempaan tulevaisuuteen murenee. Toinen syy on liiallinen suuruuden ihannointi ja tavoittelu tuotanto- ja palvelurakenteissa. Maissa joissa talouskasvu on yli tuon keskitason, on nähtävissä selvästi Suomesta eroava toimintamalli. Kun meillä ajetaan kaikkea tuotantoa, palvelua ja myyntiä isompiin ja isompiin yksiköihin, niin muualla maailmassa on jatkettu panostamista paikallisuuteen. Pienimuotoista yrittämistä, paikallisia palveluita, ja esimerkiksi tiloilta tapahtuvaa suoramyyntiä tuetaan suuremman talouskasvun maissa aivan eri tavalla kuin meillä. Otetaan esimerkkinä meilläkin toimivat marjatilat. Miksi meillä on joka pitäjässä on vähintään yksi toimiva ja kannattava marjatila? Ne toimivat, koska pystyvät itse hoitamaan myynnin suoraan kuluttajille, ilman kuluja ja tuotteen hintaa lisääviä välikäsiä. Miksei siis sama voisi toimia muutenkin kuin marjailojen kohdalla? Minä ainakin ostaisin mieluummin syömäni kalan, lihan, ja kasvikset tuntemaltani paikalliselta tuottajalta suoraan, kuin vakuumiin pakattuna ties mistä asti tuotuna.
On siis unohdettu varsinainen pääasia. Palveluyhteiskunta ei yksinkertaisesti pysty elättämään itseään. Uutta ”nokiaa” on turha odottaa, ja niin kauan kun vastaavat yritykset ajattelevat ainoastaan osakkeenomistajan lompakolla, ei sellaisen syntyminen ole pitkällä tähtäimellä toivottavaakaan. Mistä siis saadaan muodostettua se perusta jonka varaan toimivat palvelut voidaan rakentaa? Se rakennetaan palauttamalla ihmisille usko parempaan tulevaisuuteen. Paras, ja myös helpoin, tapa sen uskon palauttamiseksi ei ole ihmisten kokoaminen valtaviksi kasvottomiksi massoiksi jatkuvasti paisuviin nukkumalähiöihin, vaan ihmisten kannustaminen toimiviksi yhteisöiksi. Ja tähän on paikallisesti tuotettu ruoka, paikallisesti tuotetut palvelut, ja näistä muodostuneet toimivat pienet yhteisöt paras lääke. Pienistä toimivista yhteisöistä kasvaa suuri toimivien yhteisöjen verkosto, joka jo pelkällä olemassaolollaan tukee taloudellista vakavaraisuutta.
