Rahallako muka ei voisi olla kotimaata?

Kuntavaaliteemoja sivuten.. Käsi ylös kuinka moni uskoo, että lamalta vältytään, tai siitä pystytään irti räpistelemään, jos ihmisillä ei ole töitä ja rahaa? Kuinka moni uskoo, että raha joka siirretään irtisanomisilla osakkeenomistajien ja ylemmän johdon bonuksiin, lähtee kiertoon ja kohottamaan kansantaloutta? Siellä kyllä on rahaa jo entuudestaan sen verran, ettei ne eurot muuta heidän rahankäyttöään mitenkään. Niiden tuhansien irtisanottujen rahankäyttö kyllä muuttuu!
 Eli millä tästä laskusuhdanteesta selvitään? Suuriin monikansallisiin yhtiöihin lienee turha yrittää vaikuttaa, kun ei kerran siihen tunnu edes valtiolla olevan tahtoa, mutta kuntatasolla me pystymme kyllä asioihin vaikuttamaan. Me voimme yhdessä tehdä Janakkalasta sellaisen paikan, jonne pienet (ja miksei suuremmatkin) ja vastuunsa tuntevat yritykset ja yrittäjät tahtovat tulla työtänsä tekemään ja työllistämään. Minun mielestäni ainakin on täysin selvää, että vaikka hetkellisesti joku pieni ”säästö” tekemällä saataisiin voitot kasvamaan, niin pitkässä juoksussa kannattavampaa on pitää yllä tasaisempaa ja kattavampaa ostovoimaa.
Ja huomio! Minä en tarkoita pelkästään että mitä kunta voi tehdä!! Me kaikki voimme olla mukana toteuttamassa tuota. Lähipalveluiden- ja tuotannon tukeminen on meidän kaikkien asia!!

Kommentoi



Ei kommentteja.

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi